Jälleen blogimaailmassa

Bloggaus on jäänyt melkeinpä kahdeksi vuodeksi. Syynä on se, että toissa kesänä tapasin yllättäin nuoruuden aikaisen heilani, joka asuu edelleen siellä missä silloin aikanaan. Olin kuullut Hänen eronneen ja ajattelin käydä katsomassa, miten Hän pärjäilee. Tein "tikusta asiaa", kun en muuten kehdannut ottaa yhteyttä. Sillä tiellä olen edelleen. Olemme siis seurustelleet viisi-kuusi vuotta, pidimme välissä vain kolmisenkymmentä vuotta taukoa.

Nyt olen vähän vammainen, eli käsi paketissa. Kaaduin pihamaalla ja ranne murtui. Ja sitä myöten myös pakollisessa neulontalakossa. Aikaa on selailla neulelehtiä ja nettisivuja ja suunnitella uutta.

Tässä parin vuoden aikana olen toki neulonut paljonkin. Kuvia ei kyllä ole tullut otettua kuin muutamista, parhaimmat ovat jääneet kuvaamatta. Sain tässä toissa kesänä pari kiloa lankaa tädiltäni Helsingistä. Toinen kilo on jo käytetty, toiselle en vaan keksi vieläkään mitään käyttöä.

Siis tulkaapa apuun. Lanka on Gjestalin Raggegarn, luonnonvalkoinen. Koostumuksensa vuoksi se tuntuu karhealta, joten onkohan siitä esim. villapaidaksi. Pehmeneekö lanka käytössä ja pesussa? Toivottavasti jollakulla on kokemuksia ko. langasta.

Koetan kohtapuoliin laittaa tänne joitain kuvia.

Kommentit